|
JUKKA MÄKELÄ ITTE |
|
SOITTIMET:
Aloitin
soitinrakentamisen yli 20-vuotta sitten muutettuani Hyvinkäältä
Kintauden kylään perheeni kanssa. Alun perin keräilin
erilaisia soittimia, kunnes päätin ryhtyä rakentamaan niitä
itse. Kiinnostukseni suuntautuu harvinaisempien soitinten tekemiseen ja
pyrin myös kehittelemään koko ajan uusia ratkaisuja ja sovellutuksia.
Harvinaisempia vanhan musiikin soittimia olen valmistanut mm. Jyväskylän
Yliopiston Musiikkitieteen Laitokselle. Olen kehittänyt myös erilaisia
soittimia kierrätysmateriaaleista ja niiden tekoa opetan
kurssiluontoisesti sekä aikuisille että lapsille. Keski-Suomen Käsi-
ja Taideteollisuusoppilaitoksessa olen vetänyt klavikordin, Brian
Boru-harpun ja kampiliiran tekokurssit.
Minulla
on ollut useita soitinnäyttelyjä, joista laajin oli taannoin Kihveli
Soikoon! tapahtumassa, jossa oli esillä yli 70 erilaista soitinta.
SOITTO:
Olen
vuosien mittaan soittanut useissa eri yhtyeissä. Niistä mainittakoon
mm. Arkiviisu, Arbeit Macht Frei, Suomenbalalaikat, Dixie Fried ja Ohilyöntiorkesteri.
Tämänhetkinen yhtyeemme HallanallaH on syntynyt vaimoni Seijan lapsuudesta saakka kestäneestä viehtymyksestä karjalaisiin lauluihin ja runoihin. Ratkaiseva askel otettiin, kun aloin säveltää alkuperäisiin teksteihin uusia melodioita ja otimme mukaan muutaman nuoremman rock-muusikon. Kypsyteltyämme ja sävellettyämme yhtyeenä materiaalia muutaman vuoden ajan, saimme koottua 20 laulun CD-levylle osan työstämme. KIELENKÄÄNTÄMINEN:
Koko
ajan alalla ollessani olen valmistanut myös soittimien kieliä ja käsityönä
teen esim. suurimman osan maan kanteleen kielistä.
Lisäksi teen tarvittaessa lähes minkä tahansa soittimen
punoskielet pianon kielistä lähtien. FINNCORDE Oy
tuli perustettua, kun muutaman vuoden tutkimus- ja kehittelytyön jälkeen
ryhdyin kahden yhtiökumppanin kanssa valmistamaan teollisesti klassisen
(nylon-kielisen) kitaran kieliä uudentyyppisellä punontamenetelmällä. TONEWOOD Oy
tekee suomalaisesta kuusipuusta soittimien kansiaihioita.
Tässä yhtiökumppanina on toinen Finncorden osakkaista. Ajatus yhtiön perustamisesta syntyi halusta käyttää
suomalaista puumateriaalia kalliiden ulkomaisten tuontipuiden sijasta ja
esim. Lovikan ja Leskelän kanteleissa on pitkään ollut
meillä sahatut kannet. Olen myös taiteilijaosuuskunta SMARTISTIN toiminnanjohtaja. Osuuskunta perustettiin hoitamaan muusikoiden asioita. Tällä hetkellä jäseniä on n. 25 ympäri maata ja tehtävät ovat laajenneet taiteilijoiden asioiden hoidosta levy-yhtiönä toimimiseen ja Petäjäveden kunnan kulttuurityön ostopalvelukokeiluun. Minulla tuntuu olevan taipumus heittäytyä kaikenlaisiin kiinnostaviin projekteihin, joten saa nähdä, mitä kummaa syntyy seuraavaksi. Sitä en itsekään tiedä. |
![]() |
|
![]() |
||
![]() |
||
![]() |
||
![]() |
||
![]() |
[Smartisti] [Finncorde] [HallanallaH] [Purkkiorjat] [Hinnasto] [Kuvat] [Etusivu]
© 2004 Jukka Mäkelä