HALLANALLAH JA SAMMON ARVOITUS

Suomalaista kansanrunoutta on vuosien saatossa totuttu kuulemaan erilaisissa juhlatilaisuuksissa kansallispukuisten naishenkilöiden tai jylhä-äänisten ei-kansallispukuisten mieshenkilöiden lausuntaesityksinä. Varsin veltosti on jaksettu käydä keskustelua kansanrunojen alkuperäisestä esitystavasta. Laulaminen on kuitenkin ollut ainoa tapa siirtää runoperintö sukupolvelta toiselle. Kun runoja alettiin pakata kirjankansien väliin, kerääjien tekemät nuotinnokset jätettiin yleensä julkaisematta. Siispä suomalainen kansanrunous kadotti yhteytensä musiikkiin. Vasta viime vuosikymmeninä kansanrunoja on ruvettu uusiokäyttämään alkuperää kunnioittavalla tavalla, säveltämällä runoja esittäjien (ja säveltäjien) hyväksi havaitsemiin muotoihin ja sovittamalla vanhoja sävelmiä uuteen uskoon. Mukaan ovat tulleet nykyajan soittimet ja nykyajan räime. Vaikutteita on uskallettu ottaa valtakunnan- ja kulttuurirajojen yli. Ihan niin kuin ennenkin tehtiin. Tätä sarkaa kyntää vakaasti askeltaen myös suomalaisen agraarirockin lipunkantaja ja rummunlyöjä HallanallaH. Yhtye käyttää soittiminaan nykyajan bändien vakiokalustoa. Lisäväriä tuovat Suomessa vähemmän kuullut soittimet, kampiliira, crwth, kvintres ja vasaradulcimer, joita Jukka Mäkelä (myös monien levyn laulujen säveltäjä) on Keski-Suomen salomailla ikävissään rakennellut. Soittimien soundit istuvat laulutekstien suomalais-ugrilaiseen mielenmaisemaan kuin halla peltoon. Tekstien aiheet liittyvät vanhaan kyläyhteisöön ja vanhoihin elinkeinoihin. Vanhaa patinaa ei tarvitse kuitenkaan paljon raaputtaa, kun jo löytyvät yhtymäkohdat nykyaikaan. Ihmisen mieli ja ihmisten ongelmat pysyvät muuttumattomina, samoin perimmäinen kauneuden taju. Entäs sitten se sähköisten elementtien käyttö kansanomaisessa musiikissa? On aihetta olettaa (perinnetieteilijöiden, arkeologien ja rikostutkijoiden mielilause, silloin kun pitäviä todisteita ei voida löytää), että jos sähköä olisi ollut saatavilla vuosisatoja sitten, kansanmusiikki olisi kuulostanut juuri tältä. Viimeaikaisen tutkimuksen valossa mystinen Sampo olikin itse asiassa fuusiovoimala. Rautakauden keskivaiheilla suomalaisilla oli käsissään onnen avaimet. Senkin ne tunarit onnistuivat tyrimään. 

Järvenpäässä toukokuulla 2003

Mikko Perkoila